Hanoi

Hanoi on Vietnamin nykyinen pääkaupunki ja asukkaita siellä on noin 6,5 miljoonaa. Kaupunki toimi Vietnamin pääkaupunkina myös vuosina 1010-1802, sekä Ranskan Indokiinan pääkaupunkina vuosina 1902-1954, jonka jälkeen se oli Pohjois-Vietnamin pääkaupunki.

Yövyimme The World Hotellissa, joka ei mahtipontisesta nimestään huolimatta ollut keskinkertaista hostellia parempi paikka.

Kusettava taksi

Saavuimme Hanoihin aamuyöllä neljän aikoihin. Heti ensimmäiseksi taksi yritti huijata meitä viemällä meidät väärään osoitteeseen, mutta onneksi huomasimme asian ajoissa. Kuljettaja tiedusteli puhelimitse oikean osoitteen sijainnin ja pääsimme lopulta perille.

Kuljettaja kuitenkin yritti rahastaa meiltä täyden hinnan koko matkasta, mutta siihen emme luonnollisesti suostuneet. Taksi yritti jopa lähteä ajamaan karkuun, mutta onneksi istuin vielä auton kyydissä ja kuljetta pysäytti muutaman metrin jälkeen.

Heittelin matkatavaramme ovesta ulos, sillä välin yksi kaveri neuvotteli kuljettajan kanssa matkan hinnasta. Saatuamme tavarat autosta ulos maksoimme kohtuulliseksi katsomamme summan kuljettajalle ja lähdimme kävelemään pois. Taksikuljettaja ei lähde autonsa luota kävelemään mihinkään, eikä hän pystynyt seuraaman meitä autollaan, joten pääsimme hänestä eroon.

Meidän osalta taksimatka siis päättyi onnellisesti, osaksi varmasti auttoi selkeä ylivoima, meitä oli 5 henkeä yhtä kuljettajaa vastaan. Kuljettajalla oli kuitenkin metallinen pesäpallomaila autossaan, joten halutessaan hän jonkinlaista vahinkoa olisi saanut meille aiheutettua.

Yksin matkaavan kannattaa ainakin huolehtia, ettei laita matkatavaroitaan auton tavaratilaan, vaan pitää kaiken kokoajan käden ulottuvilla jotta pääsee tarvittaessa karkuun. Autosta ei kannata nousta ilman kaikkia tavaroitaan, sillä kuljettaja voi lähteä karkuun niiden kanssa tai pyytää niistä lunnaita.

Nähtävyydet

Ho Chi Minhin mauseleumi. Ho Chi Minhin mauseleumi.
Ostimme päivämatkan johon sisältyi Ho Chi Minhin mauseleumi, Ho Chi Minh museo, Ho Chi Minhin palatsialue, Kirjallisuuden temppeli (Temple of Literature), jokin huomattavasti uudenman oloinen temppeli, vähemmistökansojen museo sekä vesinukketeatteriesitys.

Matkan hinta oli 240 000 Dongia (9,45 Euroa) henkilöltä, josta nukketeatterin osuus oli 60 000 Dongia (2,36 Euroa). Matka sisälsi lounaan ja pääsyliput kaikkiin kohteisiin.

Vesinukketeatteri Vesinukketeatterissa oli erittäin hanakala saada otettua kunnon valokuvaa, enkä tämän parempaan onnistunut.

Kommentit (0)

This comment form is powered by GentleSource Comment Script. It can be included in PHP or HTML files and allows visitors to leave comments on the website.

Navigation :